*

Kaikki blogit puheenaiheesta Työ

Työttömät tilapäisesti Lappiin. Siellä on töitä!

Suomessa on paljon työttömiä. Suomessa on myös paljon töitä. Työpaikat ja työnhakijat eivät aina kohtaa. Talvi on taas tulossa ja Lappiin haetaan kausityöntekijöitä. Koska riittävän osaavia ja työhalukkaita tekijöitä asumaan tilapäismajoituksessa ei Suomesta löydy on katseita käännetty ulkomaille (kuva).

Sitä vaan mietin, että kuinka aktiivisesti Lapin työpaikkoja on markkinoitu vaikkapa pääkaupunkiseudun työttömille osaajille. Kaikissa hommissa joihin tekijöitä haetaan ei tarvitse olla edes kovin kummoinen osaaja. 

Kaikkia kansalaisia tarvitaan tulevaisuudessakin

Kaksi suomenruotsalaista elitistiä Wahlroos ja Holmström (jotka eivät tiedä tavallisten ihmisten elämästä mitään) kertovat visioita maamme tulevaisuudesta (Finlandia-talo 10.8.2017), joita heidän eliittikumppaninsa (kok, kesk, rkp, jne.) rakentavat politiikallaan silmät ahneudesta kiiluen ja perseet kiimaisena parhaillaan sekä koko ajan ympäri Suomea ja maailmaa.
 
Jos työpaikat vähenevät rajusti, niin kansalaisten perus-toimeentulo on taattava kansalaispalkalla. Se on valtion velvollisuus.
 

Jälleen kerran: ratkaisu työttömyyteen

Kuten tekstejäni lukevat tietävät niin minulla on aika ratkaisu kaikkeen. Olen viime aikoina kertonut ainakin sen, että miten siirrymme tulevaisuudessa Utopiaan, tarkoitan; perustulosysteemiin.

Jahkati meillä kaakilla on oikeus perustuloon, jonka valtio maksaa... Sitten voimme vaan olla?

Onko ihminen tyytyväinen sitten kun saa - vaan olla - kaksi väliviivaa, ajattele!

On minulla itsellänikin tekemistä: suunnittelen. - 

Ota minut töihin!

No niin!

HYVÄ yrittäjä - palkkaa minut töihin! olen hyvä oppimaan. Minulla on tietotaito jota monella ei ole. Olen siis pätevä. En kuitenkaan ole pätevä metallimies, enkä reikämies - no jos totta puhutaan niin olen ollut töissä reikämiehenä. Olen myös lapioinut "paskaa" - olen sitä muuten tehnyt myös oikeasti. Olen myös ratsastanut lehmällä, ja onkinut, sekä tullut kolme kertaa ampiaisen pistämäksi kun olen marjastanut.

Oikeudenmukaisuus ja sen puolustaminen on minun juttuni.

Keino jolla saadaan työttömät nopeasti töihin ja työllisyys jopa yli 72%:n

Olen paljon lukenut kommentteja siitä miten työttömät ihmiset ovat laiskoja vempuloita joita ei juuri työt kiinnosta koska on niin helppoa elää herroiksi sosiaalitukien varassa. 

Mielikuvitustyöpaikkoja tarjolla runsaasti

Vaikka pääsisit työhaastatteluun asti, voi ns. työntarjoajan tarkoitus olla vain kokeilla kepillä jäätä ja varmistaa, että jo se viransijainen tai edellinen viransijainen tai muu edellinen ei ollut ihan huono. Hänet sitten valitaan tai on jo valittu etukäteen. Virkojen osalta tilanne on yleensä melko helppo todeta jälkikäteen, mutta yksityiset ovat hankalia jo prosessin alusta lähtien.

Ovatko suomalaiset "ylikoulutettuja" tavalliseen työhön?

Työtö, työtä, työtä tehdään,

jotta, jotta leipää syödään.

Työ ihmisen luo  tekijälleen

mielen niin iloisen.   Runoili M.A Numminen

Tottahan se, ei hymyilytä, kun suolet nälkää kurnii.

Työ ja työttömyyden poisto on kaikkien politikkojen listalla. Sehän oikein! Kaikesta huolimatta työttömyysluvut eivät kohene toivottuun tahtiin. 

Täällä meillä on kova rakennusbuumi taloja tehdään ja  saneerataan,  katuja uusitaan.  Touhua on, kuin muurahaispesässä.

Tutkijoista koe-eläimiksi – miten yliopistosta tuli uuden työn laboratorio?

Julkaistu alunperin Kulttuurivihkoissa 6/2016, siksi "tänä vuonna" tarkoittaa vuotta 2016.  
 

Helsingin yliopisto on massiivinen organisaatio, henkilökuntaa oli ennen yliopistoleikkauksia yli 8000 ja opiskelijoita ja jatko-opiskelijoita yli 30 000. Yliopisto on paitsi koulutuslaitos, myös tiedontuotannon tehdas. Se on Suomen suurin tutkimustyön keskittymä, vaikka yliopiston piirissä tehtävän tutkimustyön rahoitus tuleekin yhä enemmän yliopiston ulkopuolelta.

Arbeit Macht Sipuli

Eilen TE-toimiston sivuilla julkaistiin työnhakuilmoitus, jossa Lopella sijaitseva Vetoperuna Oy etsi työhön sipulinkuorijaa. Aiheesta nyt reilun vuorokauden käyty “keskustelu” typistää hienosti ne perustavanlaatuiset ongelmat, joiden takia Suomi-laiva on painumassa hitaasti, mutta varmasti pinnan alle. Ilmeisesti monen mielestä sipulin kuoriminen on sellainen työ, että siitä joutaakin tulla ylimielisten besserwisserien häpäisemäksi sosiaalisessa mediassa?

Onko työttömillä enää ihmisarvoa?

Hallitus tekee työttömien olon entistä tukalammaksi. Sen sijaan, että ihmiset saisivat mahdollisuuden lisätä taitojaan, kouluttautua uudelleen tai tukea työnhaussa, hallituksen toimet ovatkin päinvastaisia. 

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä